Tietoa meistä 2018

Niki Tuuli - Moto2 - Aragon

Niki Tuuli - 23092018 - Aragon

Moikka kaikille,

MotoGP-sarja matkasi täksi viikonlopuksi Espanjaan ja Aragonin radalle. Kaatumisten myötä melko rikkonaisen San Marinon viikonlopun jälkeen lähdettiin hakemaan ehjää ja nousujohteista viikonloppua. Aragon oli minulle tuttu rata aiemmilta vuosilta, joten viikonloppuun ei tarvinnut lähteä niin vahvasti radan opettelun näkökulmasta. Alla yhteenvetoa viikonlopun etenemisestä.

Treeneissä ajo lähti hieman varovaisesti liikkeelle, mutta meno parani kierros kierrokselta. Eroa kärkeen saatiin kurottua jokaisessa harjoituksessa ja pyörää sekä ajamista saatiin parannettua jokaisella vedolla. Toisessa harjoituksessa oltiin noin 1,5 sekunnin päässä kärjestä ja lauantaihin lähdettiin luottavaisin mielin kuromaan eroa entisestään. 

Lauantaina ajaminen oli hieman perjantaita tahmeampaa eikä saatu otettua sitä seuraavaa selkeää askelta eteenpäin. Omassa ajamisessa ehkä suurin puute on pidon saamisessa takarenkaalle. Kun mutkasta lähdetään kiihdyttämään niin en saa avattua kaasua tarpeeksi pehmeästi vaan pyörä lähtee sutimaan ja silloin kierrosaika kärsii. Monenlaista tähän on kokeiltu juurikin kaasun avaamistyylin ja ajolinjojen osalta, mutta lopullista ratkaisua ei ole löytynyt. Aika-ajosta lähtöruuduksi määräytyi paikka 28. ja eroa kärkeen jäi 1,8 sekuntia. 

Kilpailussa meno oli tasaisen varmaa eikä kisassa ollut sen suurempia tapahtumia. Sijoista 20. ylöspäin ajoimme kohtuu pienillä, mutta selvillä eroilla toisistamme. Maalin tulin sijalla 22. ja kokonaisuutena viikonloppu meni siis ihan ok tasolla. Kilpailu luokassa on valtavan tiukka ja jokainen päänahka on osaamiseltaan kovaa luokkaa ja kovan työn takana. Se ei kuitenkaan tee eikä saa tehdä tyytyväiseksi, vaan parempia sijoituksia jahdataan ahnaasti jokaisessa kisassa. Hommia jatketaan täysillä ja kova työ palkitaan kyllä.

Kiitos tiimille, sponsoreilla ja kaikille mukana vauhdissa oleville. Seuraavaksi lähdetään kaukokisojen kiertueelle alkaen Thaimaasta lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Palaillaan silloin asiaan!

- Niki #66

Lue alkuperäinen artikkeli osoitteesta www.hondabikes.fi


Takaisin listaukseen

Sulje
Sulje